lauantai 29. syyskuuta 2018

Gluteeniton siemennäkkäri

Ensimmäisen puraisun jälkeen jäin koukkuun näihin rouskuviin ja terveellisiin siemennäkkäreihin. Kätevä tehdä pellillinen ja pilkkoa pieniin osiin. Suositeltava parin ruokalusikallisen päivittäinen siementen määrä tulee täytettyä yhdestä siemennäkkärin palasta. Itse en laita näkkäreiden päälle mitään. Syön ihan sellaisenaan :)







Siemennäkkäri

2 dl maissijauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1 tl suolaa
3 rkl öljyä
2 1/2 dl kuumaa vettä

1. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. 
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. 
3. Lisää öljy ja kuuma vesi. Sekoita hyvin.
4. Levitä taikina tasaisesti uunipellille ohueksi kerrokseksi. Paista uunissa n. 60 min kunnes näkkäri saa hieman väriä. Nosta siemennäkkäri ritilän päälle ja anna sen jäähtyä hyvin. Näkkärin tulee olla kuivaa ennen sen pakkaamista rasiaan.
5. Paloittele näkkäri pieniksi paloiksi ja säilytä tiiviissä rasiassa.