Tästä saat paljon terveellisemmän version lasagnesta mausta tinkimättä. Resepti on nopeampi valmistaa kuin perinteinen lasagne, koska juustokastiketta ei tarvitse tehdä. Vaihtele kasviksia tomaattikastikkeeseen sesongin mukaan. Lasagnelevyt voi jättää pois, jos haluaa tehdä vain kesäkurpitsaversion, mutta vähennä silloin veden määrää.
Tomaattikastike:
2 sipulia
2 porkkanaa tai muita kasviksia pilkottuna tai raastettuna
400 g jauhelihaa tai lihan korviketta esim. härkistä
3 tl pitsamaustetta
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 tl paprikamaustetta
2 tl sokeria
1,5 tl yrttisuolaa tai tavallista
0,5 tl valkosipulijauhetta tai 2 kynttä tuoretta
1 tlk tomaattimurskaa
3 dl vettä
Lisäksi:
1-2 kesäkurpitsaa
150 g juustoa esim. Masdaam
9 kpl täysjyvälasagnelevyjä
1 dl ruokakermaa
1. Kuori ja silppua sipuli. Pese, kuori ja raasta porkkanat.
2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
3. Valmista tomaattikastike ruskistamalla ensin jauheliha tai paahtamalla hetki härkistä öljyssä isolla paistinpannulla, lisää joukkoon silputtu sipuli ja porkkanaraaste. Jatka kuumentamista, kunnes kasvikset muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää muut aineet ja hauduta n. 10-15 min kannen alla. Huolehdi, että kastike poreilee koko ajan. Sekoita välillä.
4. Valitse iso suorakaiteen muotoinen uunivuoka (sellainen, johon mahtuu 3 lasagnelevyä rinnakkain). Raasta juusto. Pese kesäkurpitsa ja poista kannat ja viipaloi kesäkurpitsa pituussuunnassa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi.
5. Kokoa lasagne laittamalla pieni kerros tomaattikastiketta vuoan pohjalle, ripottele sen päälle hieman juustoraastetta, sitten 3 lasagnelevyä ja viimeiseksi kerros kesäkurpitsaa. Toista, kunnes kaikki ainekset on käytetty. Jätä pinnalle hieman tomaattikastiketta ja juustoraastetta. Kaada ruokakerma viimeiseksi pinnalle.
6. Paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 50-60 min. Anna lasagnen vetäytyä 10 min uunista ottamisen jälkeen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liharuuat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liharuuat. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. heinäkuuta 2019
maanantai 23. syyskuuta 2013
Syksyinen porsaanpaisti
Teimme pyhäruokaa opiskelijaystävieni kanssa. Oli luontevaa valita pääruuaksi paisti, koska sitä ei yhdelle hengelle ole järkevää koskaan valmistaa. Syksyyn liittyen lisäkkeinä oli kotimaisia omenoita, sipulia ja porkkanaa. Varsinkin omenat olivat ihanan kirpeitä ja sopivat lihan kanssa. Lisäksi teimme perunamuusia, pippurikastiketta, lämpimiä tomaatteja, vihersalaattia sekä kermaviilikastiketta. Paras lämpötila paistamiseen on 100 - 125 astetta. Paistoaika sianlihalle on n. 1,5 - 2 tuntia / kg.

Pääruokana ohje n. 6 henkilölle
1,2 kg porsaan paistia tai ulkofileetä (käytin jälkimmäistä)
Marinadi:
0,5 dl ruokaöljyä
1 rkl sinappia
2 rkl soijakastiketta
valko- tai mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
kuivattua timjamia
kuivattua oreganoa
4 kirpeää kotimaista omenaa
2 isoa sipulia
2 isoa porkkanaa.
1. Tee marinadi. Laita lihapala uunivuokaan vahvaan muovipussiin ja kaada marinadi pussin sisään. Kääntele pussia, jolloin marinadi leviää tasaisesti.
2. Laita liha jääkaappiin marinoitumaan 12-24 tunniksi. Käännä pussia pari kertaa, että maustuminen on tasaisempaa.
3. Kuumenna paistinpannu ja ruskista liha joka puolelta. (Mikäli liha on suurikokoinen eikä mahdu paistinpannulle, sen voi paistaa uunissa ilman pintojen ruskistusta.) Siirrä liha takaisin uunivuokaan. Paisti laitetaan rasvapuoli ylöspäin.
4. Kuori sipulit ja porkkanat, pese omenat ja poista siemenkodat. Lisää lohkotut sipulit ja omenat sekä viipaloidut porkkanat vuoan pohjalle.
5. Paina lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. Laita folio tai kansi uunivuoan päälle. (Mikäli et ruskistanut pintoja, voit laittaa lihan aluksi ilman kantta.)
Paista porsaanpaisti 100-125 asteisen uunin alatasolla niin kauan kunnes liha on 80-85 asteista. Aikaa menee 2-4 tuntia. Paras lopputulos syntyy 100 asteisessa uunissa pitkällä kypsymisajalla.
6. Anna paistin vetäytyä vartin verran pöydällä ennen sen leikkaamista.
Resepti: Kuittinen R. & Isotalo K. 2001. Kotiruoka. Otava. Porsaan paisti. s. 212

keskiviikko 28. elokuuta 2013
Broileri-pekonikastike
Jos yhdistät broileria, pekonia ja kermaa, niin siitä ei saa pahaa kuin maustamalla väärin :) Itse ensikokeilulla sain hyvää aikaiseksi. Vielä parempaa tulee, jos laittaisi sekaan makeaa maissia tai ananasta.
4:lle
70 g eli puoli pakettia pekonia
(puoli sipulia)
400 g broilerin marinoimattomia fileesuikaleita
0,5-1 tl suolaa
0,5 tl jauhettua paprikaa
rouhittua mustapippuria
cayannepippuria (varoen)
1 punainen paprika pieninä paloina
2 dl vettä
2 dl ruokakermaa
3 rkl vehnäjauhoja
1. Suikaloi pekoni ja ruskista se kuumalla paistinpannulla hyvin.
2. Ripottele mausteet raakoihin broilerisuikaleisiin ja sekoita, jotta mausteet leviävät. Paistamisen aikana mausteet tarttuvat helpommin, kun maustat broilerit jo raakana.
3. Lisää tarvittaessa hieman ruokaöljyä paistinpannulle, jos pekonista ei ole irronnut riittävästi rasvaa ja lisää joukkoon maustetut broilerisuikaleet (ja sipuli). Kypsennä lihat.
4. Lisää pilkotut paprikat ja 1 dl vettä. Alenna lämpötilaa ja kypsytä paprikat melkein kypsiksi välillä käännellen.
5. Lisää ruokakerma.
6. Tee suurus eli sekoita vehnäjauhot ja kylmä vesi (1 dl) hyvin keskenään. Lisää suurus kuumaan kastikkeeseen ohuena nauhana kaataen ja sekoittaen samalla kierrevatkaimella. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti, sekoita välillä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Broileri-tomaattikastike
Tyytykäämme pelkkään reseptiin, koska en saanut otettua nyt kuvaa. Tein kastiketta kaikessa kiireessä ja havaitsin sen hyväksi ja nopeaksi. Oli kivaa vaihtelua kermakastikkeelle. Tätä tulee varmasti tehtyä muulloinkin.
Broileri-tomaattikastike 4:lle
400 g marinoimattomia broilerin fileesuikaleita
1 rkl öljyä
1 pieni purjosipuli
1 paprika
300 g tomaattimurskaa
1 maustemitta rouhittua mustapippuria
vajaa 1 tl suolaa
basilikaa
persiljaa
1 dl ruokakermaa
1 rkl sitruunamehua
1 rkl ruokokidesokeria tai fariinisokeria
1. Ruskista broilerit pannulla öljyssä.
2. Halkaise purjosipuli keskeltä pituussuunnassa, pese ja pilko puolirenkaiksi. Kuullota purjoa jonkin aikaa broilerin kanssa.
3. Lisää paprika paloiteltuna, tomaattimurska, pippuri, suola sekä yrtit. Anna kiehua n. 5 minuuttia.
4. Lisää ruokakerma, sitruunamehu ja sokeri. Kiehauta.
5. Tarjoa esim. tumman riisin tai pastan kanssa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Karitsan paahtopaisti ja kermaviili-minttukastike
Pääsiäinen on ohitse ja koska kamera jäi reissusta pois, se tarkoittaa kuvatonta reseptiä. Tunnustan, että tämä oli ensimmäinen pääsiäinen, jolloin söin lammasta. Karitsa yllätti minut todella positiivisesti eikä maistunut lainkaan villaiselle, jolle vanhempi lammas kuulemma voi maistua. Tarvitset ehdottomasti lihalämpömittarin, mikäli haluat mehukasta lihaa. Suosittelen kokeilemaan, koska tämä on ehdottomasti sen arvoista. Minttukastike oli ihanan raikasta. Lisäkkeeksi sopii hienosti perunamuusi tai lohkoperunat.
Karitsan paahtopaisti 6:lle
4 kpl karitsan luutonta paahtopaistia á 200 g tuoreena tai pakastettuna
Marinadi:
0,75 dl rypsiöljyä
2 isoa valkosipulin kynttä puristettuna
2 tl kuivattua timjamia
suolaa
rouhittua mustapippuria
Ota pakastettu karitsan paahtopaisti sulamaan jääkaappiin 2 vrk ennen suunniteltua ruokailuajankohtaa. Marinoi karitsa edellisenä iltana ennen ruuan valmistamista.
1. Leikkaa lihojen pinnasta kalvot sekä ihrat pois. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
2. Tee marinadi sekoittamalla ainekset keskenään.
3. Laita lihat vahvaan muovipussiin tai kahden ohuemman muovipussin sisään. Kaada marinadi päälle. Sulje pussi tiiviillä solmulla ja kääntele pussia kunnes marinadi on levinnyt tasaisesti.
4. Laita liha tiiviiseen astiaan jääkaappiin ja anna olla siellä yön yli. (Valkosipulista tarttuu makua muihin elintarvikkeisiin, mikäli et suojaa lihoja tiiviillä astialla.) Käännä pussia mielellään kerran tai pari marinoitumisen aikana. Se ei ole välttämätöntä, mutta liha maustuu siten tasaisemmin.
5. Ota lihat huoneen lämpöön tuntia ennen paistamista.
6. Paista lihoja 125-150 asteisen uunin keskitasolla kunnes lihan sisälämpötila isoimman palan paksuimmasta kohdasta on 60 astetta. (Tämä vei minulta 125 asteisessa uunissa reilun tunnin.)
7. Kääri lihat folioon ja anna niiden vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoilua. Leikkaa lihat ohuiksi siivuiksi tarjolle. Karitsan kuuluu olla sisältä punertava, jotta se säilyy mehukkaana.
Kermaviili-minttukastike
2 dl kermaviiliä
0,5 ruukkua minttua pilkottuna
3 rkl sitruunan mehua
1,5 rkl sokeria
rouhittua mustapippuria
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa lihan paistumisen ajan. Tarkista maku ennen tarjoilua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)