Tästä saat paljon terveellisemmän version lasagnesta mausta tinkimättä. Resepti on nopeampi valmistaa kuin perinteinen lasagne, koska juustokastiketta ei tarvitse tehdä. Vaihtele kasviksia tomaattikastikkeeseen sesongin mukaan. Lasagnelevyt voi jättää pois, jos haluaa tehdä vain kesäkurpitsaversion, mutta vähennä silloin veden määrää.
Tomaattikastike:
2 sipulia
2 porkkanaa tai muita kasviksia pilkottuna tai raastettuna
400 g jauhelihaa tai lihan korviketta esim. härkistä
3 tl pitsamaustetta
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 tl paprikamaustetta
2 tl sokeria
1,5 tl yrttisuolaa tai tavallista
0,5 tl valkosipulijauhetta tai 2 kynttä tuoretta
1 tlk tomaattimurskaa
3 dl vettä
Lisäksi:
1-2 kesäkurpitsaa
150 g juustoa esim. Masdaam
9 kpl täysjyvälasagnelevyjä
1 dl ruokakermaa
1. Kuori ja silppua sipuli. Pese, kuori ja raasta porkkanat.
2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
3. Valmista tomaattikastike ruskistamalla ensin jauheliha tai paahtamalla hetki härkistä öljyssä isolla paistinpannulla, lisää joukkoon silputtu sipuli ja porkkanaraaste. Jatka kuumentamista, kunnes kasvikset muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää muut aineet ja hauduta n. 10-15 min kannen alla. Huolehdi, että kastike poreilee koko ajan. Sekoita välillä.
4. Valitse iso suorakaiteen muotoinen uunivuoka (sellainen, johon mahtuu 3 lasagnelevyä rinnakkain). Raasta juusto. Pese kesäkurpitsa ja poista kannat ja viipaloi kesäkurpitsa pituussuunnassa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi.
5. Kokoa lasagne laittamalla pieni kerros tomaattikastiketta vuoan pohjalle, ripottele sen päälle hieman juustoraastetta, sitten 3 lasagnelevyä ja viimeiseksi kerros kesäkurpitsaa. Toista, kunnes kaikki ainekset on käytetty. Jätä pinnalle hieman tomaattikastiketta ja juustoraastetta. Kaada ruokakerma viimeiseksi pinnalle.
6. Paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 50-60 min. Anna lasagnen vetäytyä 10 min uunista ottamisen jälkeen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvisruuat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvisruuat. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. heinäkuuta 2019
lauantai 27. huhtikuuta 2019
Rapeat bataattiranskalaiset uunissa
Nämä bataattiranskalaiset ovat rapeita :) Ei tarvitse uppopaistaa, joten ei tule rasvan käryä asuntoon. Ihanan makeita ja suolaisia yhtä aikaa. Mausteiden määrä riippuu bataatin koosta.
1 bataatti
1-2 rkl maissitärkkelystä
1/2 - 1 tl yrttisuolaa
jauhettua mustapippuria
paprikajauhetta
3 rkl rypsiöljyä
1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Kuori bataatti ja huuhdo. Leikkaa se ohuiksi tikuiksi ranskanperunoiden tapaan.
3. Pane bataatit kulhoon. Ripottele pinnalle jauhot ja mausteet. Sekoittele hyvin, että mausteet ja jauhot tarttuvat bataattiranskalaisten pintaan.
4. Levitä bataatit pellille leivinpaperin päälle niin, että ne eivät ole päällekkäin.
5. Kypsennä uunin keskitasolla15 minuuttia ja käännä sitten ranskalaiset toisin päin lastalla. Jatka paistamista 5-10 minuuttia eli kunnes ne alkavat ruskistua ja ovat rapeita.
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Linssi-kasvispihvit
Kasvispihvit täyttävät, kun muistaa lisätä niihin myös proteiinin lähteitä kuten papuja, linssejä, siemeniä ja pähkinöitä. Mausteilla saa helposti vaihtelua. Jos tuntee ettei osaa yhdistellä sopivia mausteita keskenään, voi käyttää valmiita mausteseoksia. Myös erilaisia juustoja voi lisätä joukkoon.
Linssi-kasvispihvit, 6:lle
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
loraus ruokaöljyä
Mausteita: esim. pippureita, paprikaa, chiliä
TAI esim. intialaista tai yrttimausteseosta n. 2 tl
n. 3 dl vettä
1,5-2 dl punaisia linssejä (gogreen)
2 munaa
1 dl vettä tai ruokakermaa
n. 2 rkl pellavarouhetta
2 dl kaurahiutaleita
4 porkkanaa
puolikas kukkakaali (100 g)
puolikas kesäkurpitsa
(100 g aurajuustoa)
2 tl suolaa
1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä kattilan pohjalla mausteiden kanssa. Älä ruskista tai polta! Laita mausteita varovasti, koska niitä voi lisätä vielä lopuksi.
2. Lisää muutama desilitra vettä kattilaan ja kuumenna se. Huuhtele linssit kylmällä vedellä siivilässä. Lisää linssit kiehuvaan veteen ja hauduta ne kypsiksi. Vettä voi lisätä tarpeen mukaan, kun edelliset ovat imeytyneet. Anna linssien jäähtyä.
3. Sekoita munat, vesi/kerma, pellavarouheet ja kaurahiutaleet keskenään kulhossa.
4. Kuori ja raasta porkkanat raastinraudan pienellä terällä.
5. Huuhdo kesäkurpitsa ja kukkakaali. Raasta ne raastinraudan isolla terällä.
6. Sekoita jäähtynyt linssiseos, kasvikset ja aurajuusto muruina murekemassan joukkoon.
7. Kypsennä koepihvi pannulla tai mikrossa, lisää mausteita tarvittaessa.
8. Paista pihvit kypsiksi paistinpannulla keskiteholla ruokaöljyä käyttäen tai uunin keskitasolla n. 200 asteessa.

torstai 17. huhtikuuta 2014
Värikäs pestosalaatti
Tämä ruokaisa salaatti onnistui yli odotusten. Pesto ja raejuusto sopivat nähtävästi hyvin pastasalaattiin. Kannattaa kokeilla!
Värikäs salaatti neljälle
2 dl sydänpastaa kuivana
2-3 rkl vihreää pestokastiketta
1 prk raejuustoa
1 rs kirsikkatomaatteja
1-2 ruukkua (lehti)salaattia
puoli kurkkua
1 paprika
cashewpähkinöitä
koristeluun basilikan lehtiä
1. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Kaada pasta lävikköön ja huuhtele pastaa kylmällä vedellä.
2. Sekoita jäähtyneen pastan joukkoon pestokastike sekä raejuusto.
3. Revi salaatti, pilko paprika ja kurkku sekä puolita tarvittaessa kirsikkatomaatit.
4. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään, ripottele pinnalle cashewpähkinöitä, koristele basilikan lehdillä ja tarjoa.

torstai 16. tammikuuta 2014
Feta-pinaattipiirakka
Olen jo kauan aikonut kokeilla feta-pinaattipiirakkaa. Nyt tuli hyvä tilaisuus, kun sain viedä piirakkavuoan täytenä sen oikealle omistajalle. Pohjakin onnistui, vaikka unohdinkin ostaa ranskan kermaa ja laitoin sen tilalta ruokakermaa.
Pohja:
4 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl leseitä
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
50 g margariinia
200 g ranskan kermaa tai 2 dl ruokakermaa
1. Pehmennä margariini. Nypi joukkoon kuivat aineet. Lisää lopuksi ranskan kerma tai ruokakerma ja sekoita tasaiseksi.
2. Voitele piirakkavuoka.
3. Painele taikina käsin vuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti.
Täyte:
1 pss pakastepinaattia (150 g)
1 rkl öljyä
1 sipuli
150-200 g feta- tai salaattijuustokuutioita
100 g luumu- tai kirsikkatomaatteja
2 munaa
2 dl kermaa tai maitoa
mustapippuria
valkosipulijauhetta
1. Sulata pakastepinaatti. Kuori ja pilko sipuli.
2. Kuullota sipuli ja pinaatti öljyssä paistinpannulla. Nostele seos piirakkapohjan päälle.
3. Ripottele pinnalle halkaistut luumu- tai kirsikkatomaatit sekä juustokuutiot.
4. Sekoita kulhossa munat, maito ja mausteet. Kaada seos piirakan pinnalle.
5. Paista piirakkaa 200 asteisen uunin alatasolla n. 45 minuuttia. Kypsä piirakka on saanut väriä pinnalle ja reunat ovat kauniin ruskeat.

torstai 21. marraskuuta 2013
Helppo punajuurilaatikko
Punajuuret ovat nyt edullisia ja siitä sain kimmokkeen ostaa niitä. Tein lanttulaatikon tyylisesti punajuurilaatikkoa. Siitä tuli ihanan makeaa, koska punajuuret ovat itsessään makeita ja imeltyvät uunissa vielä lisää. Sinihomejuuston maku on lähinnä mausteenomainen eli auran ystävät saavat tuplata määrän, jos haluavat sen maistuvan selvästi. Juuston voi myös jättää kokonaan pois.
Punajuurilaatikko, lisäkkeenä 6:lle
5-6 keskikokoista punajuurta
40 g sinihomejuustoa
1 muna
1,5 dl ruokakermaa
1. Laita punajuuret kattilaan ja peitä ne vedellä. Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi eli n. 1 tunti. Punajuuria ei kannata kuoria, koska punainen väriaine liukenee veteen.
2. Jäähdytä, kuori ja pilko punajuuret pienemmiksi paloiksi. Käytä suojakäsineitä, mikäli et halua käsiesi värjääntyvän.
3. Soseuta punajuuret sauvasekoittimella.
4. Sekoita soseen joukkoon murennettu sinihomejuusto, muna sekä ruokakerma. Kaada seos uunivuokaan.
5. Paista punajuurilaatikkoa uunin alatasolla 200 asteessa 45-60 minuuttia eli kunnes laatikko on hyytynyt hyvin ja pinta on saanut väriä.
6. Tarjoa punajuurilaatikko lisäkkeenä tai sellaisenaan. Koristeeksi voit ripotella hieman sinihomejuustoa pinnalle.

maanantai 9. syyskuuta 2013
Intialainen kasviscurry
Halusin kokeilla jotain uutta ja silmiin sattui Yhteishyvä-lehdestä kasviscurryn ohje. Mausteeksi tuli kardemummaa, jota en ole koskaan käyttänyt ruuanlaitossa. Ihan vinkeä maku siitä tulikin, mutta jätti hieman toisten mausteiden makua alleen. Useissa kasviscurryn oheissa kardemummaa ei käytetä, mutta mausteena se kuuluu Intialaiseen keittiöön.
4 annosta
1 sipuli
1-2 porkkanaa
1 paprika
1 rkl öljyä
1 tl jauhettua korianteria
0,5 tl jauhettua kurkumaa
0,5 tl jauhettua kardemummaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 dl kookoskermaa
1 prk (n. 300 g ) kikherneitä säilykkeenä
1 rkl soijakastiketta
Suurus: 1 dl vettä ja 1,5 rkl maissitärkkelysjauhoja
1. Pilko sipulit, kuorittu porkkana sekä paprika.
2. Kuullota kasvikset ja mausteet öljyssä paistinpannulla. Varo polttamasta mausteita.
3. Lisää vesi ja suola. Hauduta n. 10 minuuttia kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä.
4. Lisää valutetut ja huuhdellut kikherneet, sokeri, kookosmaito ja soija. Kuumenna.
5. Sekoita maissitärkkelysjauho desilitraan kylmää vettä ja lisää se kastikkeeseen kaataen ohuena nauhana samalla sekoittaen. Sekoittele kunnes kastike alkaa taas kuplia. Anna kiehua pari minuuttia.
6. Tarkista maku.

keskiviikko 21. elokuuta 2013
Helppo chili sin carne eli tulinen tomaatti-papukastike
Tulin nälkäisenä kotiin ja ruokaa piti saada nopeasti pöytään. Valmista tuli helposti ja tarvikkeet löytyivät kaapista. Chili sin carne on oma kestosuosikkini arkiruuaksi ja hyvällä ruokahalulla sitä ulkoilmassa taas popsin. Annos näyttää vähän aneemiselta, kun ei tuoreita kasviksia lautaselta löydy, mutta ne tuli popsittua jo ruuanlaiton lomassa :)
Resepti neljälle
puolikas sipuli pilkottuna
loraus ruokaöljyä
oman maun mukaan jauhettua tai tuoretta chiliä
1 tlk tomaattimurskaa
2 dl vettä
1 dl soijarouhetta
0,5 tlk punaisia kidneypapuja
1 tl sokeria
1 maustemitta mustapippuria
n. 0,5 tl suolaa
1. Pilko sipuli ja kuullota se paistinpannulla öljyssä chilijauheen kanssa.
2. Lisää loput ainekset ja anna porista miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Maistele, että tulisuus ja suolan määrä ovat sopivia.
p.s. Kuulin koululaisista, jotka popsivat chili sin carnea ja eivät hoksanneet, että eivät syöneetkään jauhelihaa. :)

lauantai 13. huhtikuuta 2013
Porkkana-papupihvit
Jos kasvisruoka yleensä maistuu, kokeile näitä papupihvejä. Ne ovat sekä maukkaita että ravitsevia. Pihvit ovat vähän tulisia. Kastikkeeksi sopisi joku neutraali kastike esim. kermaviilistä. Paistoin pihvit uunipellillä ja samalle pellille mahtui sopivasti paistumaan perunat. Perunoilla ja pihveillä oli sama paistoaika, kun laitoin perunat muutaman sentin siivuiksi. Perunat pyöräytetään öljyssä, johon on lisätty sekaan mausteita. Jos paistat pihvit pannulla, niistä tulee vähän mehukkaampia.
2 pientä porkkanaa (140g) tai perunaa (peruna sitoo massaa enemmän)
1 valkosipulin kynsi
0,5 purkkia valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2 rkl makeaa chilikastiketta (voi korvata chilijauheella ja sokerilla)
3 rkl ruokaöljyä
0,5 sipulia
1 dl kaurahiutaleita
1 dl korppujauhoja
1 tl paprikajauhetta
1 tl Herbamare yrttisuolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
ripaus jauhettua chiliä
ripaus jauhettua chiliä
1 muna
1. Kuori ja raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Lisää joukkoon kuorittu valkosipulin kynsi, pavut, chilikastike ja öljy. Hienonna sauvasekoittimella. Joukkoon saa jäädä sattumia.
2. Lisää hienonnettu sipuli sekä loput ainekset. Sekoita ja anna turvota 15 minuuttia. Pihvimassa ei saa jäädä liian löysäksi, joten lisää korppujauhoja tarvittaessa.
3. Paista pihvit uunissa 225 asteessa tai paistinpannulla öljyssä.
Mukaellen reseptiä: Jere Nieminen. 2010. Vegaanin kotiruokakirja, Moreeni.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Raikas parsakaalikeitto
Parsakaali on monille tutuin keitettynä ilman mausteita, jolloin sen maku ei ole kovin mairitteleva ja koostumuskin useimmiten ylikypsä. Tämä keitto on maustettu sitruunalla ja kermalla, jolloin keiton maku on sekä raikas, että pehmeä eikä peitä parsakaalin makua. Keiton voisi tarjoilla alkukeittona vähän juhlavammassakin tilanteessa. Suosittelen kokeilemaan!
Resepti, 2-3:lle
1 sipuli
1 rkl ruokaöljyä
400 g parsakaalia
3 dl vettä
1 tl yrttisuolaa
ripaus mustapippuria
0,5 tl kuivattua persiljaa
1 dl kermaa
1 rkl sitruunamehua
2 tl hunajaa tai vaaleaa siirappia
1. Kuori ja pilko sipuli. Kuumenna öljy teräskattilan pohjalla ja kuullota sipuli öljyssä.
2. Lisää vesi, yrttisuola, mustapippuri, persilja ja parsakaalin kukinnot irroitettuna sekä yläosa (puolet) varresta pieninä paloina.
3. Keitä parsakaali kypsäksi. Lisää kerma, sitruunamehu ja hunaja tai siirappi. Kiehauta, mutta älä keitä.
4. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarkista maku.
5. Tarjoile heti.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Bataatti-perunasosekeitto
Talveen kuuluu ehdottomasti ihanasti lämmittävät kasvissosekeitot. Tässä keitossa yhdistyvät chilin tulisuus, bataatin makeus sekä perunan ja kookoksen pehmeys. Jos et pidä kookosmaidosta, ruokakerma ajaa saman asian.
Resepti n. 4 annosta
1 keskikokoinen bataatti
2 keskikokoista perunaa
5-6 dl vettä
1 dl punaisia linssejä
1 pieni valkosipulin kynsi
0,5 tl jauhettua chiliä tai puolikas tulinen tuore chilipaprika
1 tl jauhettua inkivääriä tai 1 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
0,5 tl timjamia
1 maustemitta jauhettua mustapippuria
0,5-1 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1 pieni tlk eli 1,65 dl kookosmaitoa
1. Kuori ja pilko bataatti ja perunat kuutioiksi.
2. Laita vesi kiehumaan. Lisää bataatti- ja perunakuutiot, kylmällä vedellä huuhdotut linssit, puristettu valkosipulinkynsi, chili, inkivääri, timjami ja mustapippuri veteen.
3. Keitä kannen alla, kunnes juurekset ja linssit ovat pehmeitä.
4. Lisää suola, sitruunamehu ja kookosmaito. Anna keiton vielä kiehua hetken.
5. Soseuta keitto seuvasekoittimella ja lisää tarvittaessa vettä. Tarkista mausteiden määrä.

tiistai 1. tammikuuta 2013
Nopea mango-cyrrykastike
Kanalle ja kalkkunalle sopii hyvin tämä makean hedelmäinen kastike. Mango-currykastike on erittäin nopea ja helppo tehdä. Sain paljon kehuja kastikkeen mausta ja itsekin tykästyin siihen kovasti. Kastike sopii erinomaisesti kylmänä esim. broileri-pastasalaatin kastikkeeksi. Makua voi muunnella mausteilla.
2 prk mango-Pilttiä
3 dl ruokakermaa tai 2 dl vispikermaa ja 1 dl vettä
0,5 kanaliemikuutio tai 1 rkl kanafondia
2 tl currya
ripaus mustapippuria
suolaa
1. Kuumenna mangosose ja ruokakerma kattilassa. Lisää kanaliemikuutio tai fondi sekä mausteet.
2. Maista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)