keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Broileri-tomaattikastike

Tyytykäämme pelkkään reseptiin, koska en saanut otettua nyt kuvaa. Tein kastiketta kaikessa kiireessä ja havaitsin sen hyväksi ja nopeaksi. Oli kivaa vaihtelua kermakastikkeelle. Tätä tulee varmasti tehtyä muulloinkin.

Broileri-tomaattikastike 4:lle

400 g marinoimattomia broilerin fileesuikaleita
1 rkl öljyä
1 pieni purjosipuli
1 paprika
300 g tomaattimurskaa
1 maustemitta rouhittua mustapippuria
vajaa 1 tl suolaa
basilikaa
persiljaa
1 dl ruokakermaa
1 rkl sitruunamehua
1 rkl ruokokidesokeria tai fariinisokeria


1. Ruskista broilerit pannulla öljyssä.
2. Halkaise purjosipuli keskeltä pituussuunnassa, pese ja pilko puolirenkaiksi. Kuullota purjoa jonkin aikaa broilerin kanssa.
3. Lisää paprika paloiteltuna, tomaattimurska, pippuri, suola sekä yrtit. Anna kiehua n. 5 minuuttia.
4. Lisää ruokakerma, sitruunamehu ja sokeri. Kiehauta. 
5. Tarjoa esim. tumman riisin tai pastan kanssa.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Broileri-makaronisalaatti kermaviilikastikkeella

Jos lämpimällä säällä ei maistu lämmin ruoka, teepä ruokaisa broilerisalaatti. Tämän ohjeen mukaan tehty salaatti on raikas ja mehukas. Se ei kestä pitkää säilytystä kermaviilikastikkeen kanssa, joten tee salaatti vasta vähän ennen syömistä valmiiksi.


Resepti 6:lle

400 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
1 pieni pussi herne-maissi-paprikaa
0,5 pss sydänmakaroneja
0,5 pkt kirsikkatomaatteja
1 pieni kurkku
pala purjosipulia
jääsalaattia tai keräsalaattia
1 pieni tölkki pieniä ananaspaloja
1 rasia fetakuutioita yrttiöljyssä (tai muita)

1 prk kermaviiliä
1 maustemitta jauhettua mustapippuria
1 tl jauhettua paprikaa
0,5 tl suolaa
loraus sitruunamehua 

1. Paista broilerin fileesuikaleet pannulla. Jäähdytä hyvin. Voit lisätä jäähdytyksen loppuvaiheessa jäiset herne-maissi-paprikat broilerin sekaan.
2. Keitä makaronit ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä valuttamalla kylmää vettä makaronien päälle lävikköön.
3. Pilko tomaatit ja kurkut paloiksi sekä purjo renkaiksi. Revi salaatti käsin.
4. Tee kermaviilikastike sekoittamalla mausteet kermaviilin joukkoon. Maista ja lisää mausteita oman maun mukaan.
5. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.