torstai 30. toukokuuta 2013

Kasvis-fetanyytit

Kesä on eväsretkien aikaa. Tässä loistava vaihtoehto retkievääksi. Feta-kasvisnyytit voi tehdä valmiiksi kotona tai vasta retkellä. Sisään voi varioida melkein mitä vaan puoli- tai kokokypsää. Huolehdi kuitenkin, että nyyteissä on makua, joten mausta reilusti. Jokaisella kerralla maustamme vähän erilailla, mutta tässäpä tämänkertaiset nyyttimme:

1 pss kasvissuikaleita (pakaste)
herkkusieniä
1 pieni kesäkurpitsa
1 prk yrttimaustettua fetajuustoa
suolaa
mustapippuria

foliota
leivinpaperia

1. Levitä leivinpaperiarkki tasaiselle alustalle.
2. Pilko kesäkurpitsa. Laita kaikki ainekset leivinpaperin keskelle keoksi ja sekoittele, että mausteet leviävät.

 3. Nosta leivinpaperin liepeet ylös, jotta saat aikaiseksi nyytin.
4. Nosta nyytti reilun kokoisen foliopaperin päälle. Kääri folio leivinpaperinyytin päälle niin, ettei leivinpaperia näy folion alta ja pääse palamaan. Laita vielä toinen foliopala nyytin ympärille. 








5. Paista nuotiolla kunnes kasvikset ovat kuumia ja kesäkurpitsa on pehmentynyt. Vältä liian kovaa lämpötilaa etteivät kasvikset pala. 


Maistuu sellaisenaan taikka lihan kanssa. Fetan sijasta laitamme nyytteihin joskus maustettua tuorejuustoa. Perunasuikaleet ovat siitä hyviä nyyteissä, että ne imevät muista kasviksista irtoavaa nestettä.
 

3 kommenttia:

  1. ootko laittanu ihan tuoretta herkkusientä?? empä oo kokeillu ite.. täytyy ens kerralla muistaa :)

    VastaaPoista
  2. Joskus laitettiin jo todellakin on parempaa, jos on tuoretta. Myös tuoreet kasvikset voittaa pakastetut 100-0, mutta retkellä päätyy monesti menemään helpomman kautta...

    VastaaPoista
  3. Okei.. näyttää nin hyvältä että :P

    VastaaPoista