torstai 21. marraskuuta 2013

Helppo punajuurilaatikko

Punajuuret ovat nyt edullisia ja siitä sain kimmokkeen ostaa niitä. Tein lanttulaatikon tyylisesti punajuurilaatikkoa. Siitä tuli ihanan makeaa, koska punajuuret ovat itsessään makeita ja imeltyvät uunissa vielä lisää. Sinihomejuuston maku on lähinnä mausteenomainen eli auran ystävät saavat tuplata määrän, jos haluavat sen maistuvan selvästi. Juuston voi myös jättää kokonaan pois.















Punajuurilaatikko, lisäkkeenä 6:lle
5-6 keskikokoista punajuurta
40 g sinihomejuustoa
1 muna
1,5 dl ruokakermaa

1. Laita punajuuret kattilaan ja peitä ne vedellä. Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi eli n. 1 tunti. Punajuuria ei kannata kuoria, koska punainen väriaine liukenee veteen.
2. Jäähdytä, kuori ja pilko punajuuret pienemmiksi paloiksi. Käytä suojakäsineitä, mikäli et halua käsiesi värjääntyvän.
3. Soseuta punajuuret sauvasekoittimella.
4. Sekoita soseen joukkoon murennettu sinihomejuusto, muna sekä ruokakerma. Kaada seos uunivuokaan.
5. Paista punajuurilaatikkoa uunin alatasolla 200 asteessa 45-60 minuuttia eli kunnes laatikko on hyytynyt hyvin ja pinta on saanut väriä.
6. Tarjoa punajuurilaatikko lisäkkeenä tai sellaisenaan. Koristeeksi voit ripotella hieman sinihomejuustoa pinnalle.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Pitsahyrrät kinkkutäytteellä

Pitsahyrristä saat hyvää pikkusuolaista illanistujaisiin. Taikina on nopea tehdä ja se on maidoton. Täytteitä on helppo vaihdella omien makumieltymysten mukaan.





















Pitsahyrrät n. 20 kpl

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja (voi korvata 1 dl ruisjauhoilla)
2 dl perunahiutaleita (tai1 dl perunamuusijauhetta)
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl yrttimausteseosta
125 g maidotonta margariinia
2 dl kylmää vettä

Sisälle:
150 g pieniä palvikinkkukuutioita
1 dl pieniä paprikakuutioita
1 dl silputtua purjosipulia
1 muna
3 rkl vahvaa salsakastiketta tai muuta tomaattikastiketta
1-2 tl pizzamaustetta
rouhittua mustapippuria
(125 g juustoraastetta)

1. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Lisää huoneen lämpöinen margariini ja nypi joukkoon.
2. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.
3. Laita taikina jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen.
4. Pilko kinkut, paprikat ja purjot samaan kulhoon.
5. Lisää joukkoon muut aineet ja sekoita.
6. Kaulitse taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi n. 30 x 60 cm. Levitä täytteet tasaisesti päälle. Aloita rullaaminen pitkältä sivulta kääretortun tapaan. Jätä saumakohta pöytää vasten.
7. Leikkaa rullasta terävällä veitsellä 1,5 cm mittaisia paloja ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille tai paperivuokiin. Muotoile rullat pyöreiksi. Voit voidella reunat kananmunalla.
8. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Lähde: Roininen, K. 2003. Kaarinan parhaat leivonnaiset. Hämeenlinna: Painopaikka Karisto Oy. 88, 90.

torstai 3. lokakuuta 2013

Takuulla mehukas porkkanakakku

Tässä on porkkanakakku, jossa on mehukas pohja ja ihanan ilmava kuorrutus. Paras kuorrutus, mihin olen koskaan törmännyt! Pohja säilyy jääkaapissa muutamia päiviä hyvänä, ei kuivu porkkanan ansiosta. Kuorrutus kannattaa tehdä ennen tarjoamista, mutta säilyy päivän tai pari jääkaapissakin kuvun alla. 





25cmx35cm pellillinen:
4 munaa
4 dl sokeria
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
4 (tai 5) dl vehnäjauhoja
200 g margariinia tai voita
6 dl hienoa porkkanaraastetta

Pinnalle:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl vispikermaa
1 dl sokeria (tai vähän enemmän)
2 tl vaniljasokeria
mantelilastuja tai muita sokerimassasta tehtyjä porkkanoita

1. Sulata margariini tai voi ja kuori ja raasta porkkanat. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää viimeiseksi sulatettu ja jäähtynyt rasva sekä porkkanaraaste. Sekoita tasaiseksi.
2. Levitä taikina leivinpaperin päälle pienelle uunipellille. Paista 150 asteisen uunin keskitasolla tunnin verran. 
3. Jäähdytä pohja. Anna mieluiten olla jääkaapissa yön yli. Jos pohja on keskeltä matalampi kuin reunoista, leikkaa reunoja hieman pois.
4. Tee kuorrutus: Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Kuorrutusta tulee paksusti, joten halutessasi voit pienentää kuorrutteen määrää.
5. Levitä kuorrutus pohjan päälle tasaisesti ja koristele. 




sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Nuotioleivät eli kaltiaiset

Retkillä on mukava syödä lämmintä leipää. Taikinan saa kätevästi sekoittamalla kotona kuivat aineet vahvaan muovipussiin ja lisäämällä siihen retkellä vain veden ja öljyn. Jauhoja voi vaihdella oman maun mukaan.


n. 30 pientä leipää
3 dl ruisjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2,5 dl vettä
0,5 dl ruokaöljyä

1. Laita kuivat aineet vahvaan muovipussiin.
2. Lisää retkellä vesi ja öljy. Sekoita mahdollisimman tasaiseksi, jäykäksi taikinaksi.
3. Tee pieniä, ohuita rieskoja. Paista valurautapannulla molemmin puolin kypsäksi. Pannu kannattaa voidella ruokaöljyllä.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syksyinen porsaanpaisti

Teimme pyhäruokaa opiskelijaystävieni kanssa. Oli luontevaa valita pääruuaksi paisti, koska sitä ei yhdelle hengelle ole järkevää koskaan valmistaa. Syksyyn liittyen lisäkkeinä oli kotimaisia omenoita, sipulia ja porkkanaa. Varsinkin omenat olivat ihanan kirpeitä ja sopivat lihan kanssa. Lisäksi teimme perunamuusia, pippurikastiketta, lämpimiä tomaatteja, vihersalaattia sekä kermaviilikastiketta. Paras lämpötila paistamiseen on 100 - 125 astetta. Paistoaika sianlihalle on n. 1,5 - 2 tuntia / kg.




Pääruokana ohje n. 6 henkilölle
1,2 kg porsaan paistia tai ulkofileetä (käytin jälkimmäistä)


Marinadi:
0,5 dl ruokaöljyä
1 rkl sinappia
2 rkl soijakastiketta
valko- tai mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
kuivattua timjamia
kuivattua oreganoa

4 kirpeää kotimaista omenaa
2 isoa sipulia
2 isoa porkkanaa.


1. Tee marinadi. Laita lihapala uunivuokaan vahvaan muovipussiin ja kaada marinadi pussin sisään. Kääntele pussia, jolloin marinadi leviää tasaisesti. 
2. Laita liha jääkaappiin marinoitumaan 12-24 tunniksi. Käännä pussia pari kertaa, että maustuminen on tasaisempaa. 
3. Kuumenna paistinpannu ja ruskista liha joka puolelta. (Mikäli liha on suurikokoinen eikä mahdu paistinpannulle, sen voi paistaa uunissa ilman pintojen ruskistusta.) Siirrä liha takaisin uunivuokaan. Paisti laitetaan rasvapuoli ylöspäin. 
4. Kuori sipulit ja porkkanat, pese omenat ja poista siemenkodat. Lisää lohkotut sipulit ja omenat sekä viipaloidut porkkanat vuoan pohjalle. 
5. Paina lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. Laita folio tai kansi uunivuoan päälle. (Mikäli et ruskistanut pintoja, voit laittaa lihan aluksi ilman kantta.) 
Paista porsaanpaisti 100-125 asteisen uunin alatasolla niin kauan kunnes liha on 80-85 asteista. Aikaa menee 2-4 tuntia. Paras lopputulos syntyy 100 asteisessa uunissa pitkällä kypsymisajalla. 
6. Anna paistin vetäytyä vartin verran pöydällä ennen sen leikkaamista. 

Resepti: Kuittinen R. & Isotalo K. 2001. Kotiruoka. Otava. Porsaan paisti. s. 212

lauantai 21. syyskuuta 2013

Ruisvuokaleipä

Ruisleivän tekeminen juurimenetelmällä vie aikaa, mutta itse leipomisvaihe on nopea. Tein leivät valmiista juuresta ja käytin vain ruisjauhoja.Jos työn osuutta ei lasketa mukaan, voi helposti huomata leipien itse leipomisen edullisuus. Vuokaleivät onnistuvat näppärästi sähköuunissa, koska sinne mahtuu kolme vuokaa rinnakkain.



Sain aikaiseksi kolme vuokaleipää, kun käytin 1,5 litraa vettä, 1,5 rkl suolaa sekä perinteisiä ruisjauhoja (määrää en tiedä). 

Laitoin juureen koko vesimäärän käden lämpöisenä, vanhan juuren sekä ruisjauhoja sen verran, että aikaiseksi tuli paksuhko velli. Annoin juuren muhia illasta seuraavaan puoleen päivään. Paras on lämmin paikka. 

Tein taikinan valmiiksi lisäämällä suolan ja jauhot. Sopiva aika taikinan kohotukseen on Marttojen nettisivujen mukaan 3-6 tuntia, mutta itse kohotin huomattavasti lyhyemmän ajan, koska olin liian kärsimätön... 

Valmiita leipiä kohotin n. 3 tuntia lämpimässä. Paistoin leivät sähköuunin alatasolla 220 asteessa tunnin verran. Leivän kypsyyden tarkistin ottamalla sen pois vuoasta ja koputtamalla rystysillä leivän pohjaan. Kun koputusääni on ontto, leipä on kypsä.



maanantai 9. syyskuuta 2013

Intialainen kasviscurry

Halusin kokeilla jotain uutta ja silmiin sattui Yhteishyvä-lehdestä kasviscurryn ohje. Mausteeksi tuli kardemummaa, jota en ole koskaan käyttänyt ruuanlaitossa. Ihan vinkeä maku siitä tulikin, mutta jätti hieman toisten mausteiden makua alleen. Useissa kasviscurryn oheissa kardemummaa ei käytetä, mutta mausteena se kuuluu Intialaiseen keittiöön. 
















4 annosta
1 sipuli
1-2 porkkanaa
1 paprika
1 rkl öljyä
1 tl jauhettua korianteria
0,5 tl jauhettua kurkumaa
0,5 tl jauhettua kardemummaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 dl kookoskermaa
1 prk (n. 300 g ) kikherneitä säilykkeenä
1 rkl soijakastiketta
Suurus: 1 dl vettä ja 1,5 rkl maissitärkkelysjauhoja

1. Pilko sipulit, kuorittu porkkana sekä paprika. 
2. Kuullota kasvikset ja mausteet öljyssä paistinpannulla. Varo polttamasta mausteita.
3. Lisää vesi ja suola. Hauduta n. 10 minuuttia kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä.
4. Lisää valutetut ja huuhdellut kikherneet, sokeri, kookosmaito ja soija. Kuumenna. 
5. Sekoita maissitärkkelysjauho desilitraan kylmää vettä ja lisää se kastikkeeseen kaataen ohuena nauhana samalla sekoittaen. Sekoittele kunnes kastike alkaa taas kuplia. Anna kiehua pari minuuttia. 
6. Tarkista maku.


perjantai 30. elokuuta 2013

Ahvenkukko

Päädyin ongelle kauniina elokuisena iltana. Kalojen onkiminen kävi kuin leikki, kun kala oli syönnillään, mutta perkaaminen oli tottumattomalta hidasta puuhaa. Mitäpä ei tekisi sen eteen, että saa raaka-ainetta kalakukkoon, jota on usein ollut ajatuksissa kokeilla itse tehdä. Äitin tekemää kalakukkoa olen monet kerrat syönyt ja nähnyt, miten sitä tehdään. Nyt on yksi Savolainen perinneruoka opittu taas itse. Kalakukko onnistuu sähköuunissa, mutta pitkän kypsennysajan vuoksi on ekologisempaa käyttää leivinuunia. Laitoin kukkoon mukaan pekonia, kun sitä sattui olemaan valmiiksi. Kukon kuoresta tuli murea ja itse ihastuin pekonin makuun, joka ei tosin perinteiseen kalakukkoon kuulu. Mutta toisaalta, liha kuin liha :) Ja se on vieläpä sopivan rasvaista lihaa. Enpä olisi uskonut, että sain näin hyvän lopputuloksen ensikertalaisena. Jospa savolaisista geeneistä oli apua :D


Keskikokoinen ahvenkukko

Kuori:
4 dl vettä
1,5 tl suolaa
3 rkl ruokaöljyä
3 dl vehnäjauhoja 
n. 9 dl ruisjauhoja

Sisälle:
3 rkl puuroriisiä
300 g rasvaista porsaan kylkeä siivutettuna
140 g pekonia
vähintään 400 g perattuja pieniä ahvenia
suolaa 

1. Sekoita kaikki kuoritaikinan ainekset keskenään. Taikinan tulee olla kaulittavaa, mutta ei liian kovaa ja murenevaa.
2. Kaulitse reilusti puolet taikinasta jauhotetulla pöydällä ympyräksi ja jätä keskus reunoja paksummaksi (n. 1,5 cm). Tästä tulee pohja. Siirrä pohja leivinpaperin päälle uunipellille. Ota vähän taikinaa sivuun, jos sitä tarvitaan myöhemmin kalakukon kuoren paikkaamiseen. Kaulitse loput taikinasta samaan tapaan, mutta jätä se ensimmäistä pienemmäksi. Tästä tulee kansi.
Ripottele puuroriisit pohjan päälle keskelle. 

3. Lado kalat ja lihasiivut kerroksittain ympyrän muotoon pohjan päälle keskelle, mutta jätä reunat reilusti näkyviin. Ripottele kerrosten väliin hieman suolaa.


 4. Nosta pohjan liepeet ylös ja painele ne reunojen myötäisesti. (Saisi ylettyä korkeammalle, kuin kuvassa.) Nosta kansitaikina päälle. Kostuta vedellä saumakohdat, niin pohja- ja kansiosat kiinnittyvät paremmin. Käytä veistä ja vettä apuna ja liimaa kansi ja pohja niillä saumattomasti yhteen. Mitä paremmin saat sauman tiiviiksi, sen varmemmin paistamisen aikana siihen ei tule reikiä ja nestettä valu ulos. 

 




5. Paista ahvenkukkoa uunin alatasolla ensin 250 asteessa puoli tuntia, alenna lämpö 200 asteeseen ja paista vielä puoli tuntia. (Lämpötilojen kanssa ei ole niin tarkkaa, kunhan kuori ruskistuu.) Nosta kukko uunista.
6. Laita pellin päälle alumiinifolio ja nosta ahvenkukko leivinpaperin kanssa folion päälle. Jos kuoreen on tullut reikiä, tilkitse ne taikinalla umpeen. Kostuta kukko voilla.
7. Kääri kukko leivinpaperiin ja folioon hyvin ja nosta se takaisin uunin alatasolle.
8. Hauduta n.125 asteisessa uunissa 5 tuntia. Sammuta uuni ja anna kukon olla uunissa vielä pari tuntia hautumassa. Mitä pidempi haudutus, sen varmemmin kalojen ruodot ovat riittävän pehmeitä. Jos haudutat leivinuunissa, kukko voi olla siellä yön yli jälkilämmöissä.
9. Kalakukko on mehevintä vielä lämpimänä. Tee ylhäälle kuoreen pyöreä reikä. Vuole puukolla kuoresta paloja ja lusikalla sisusta tonkimaan :) Naatiskele!

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Broileri-pekonikastike

Jos yhdistät broileria, pekonia ja kermaa, niin siitä ei saa pahaa kuin maustamalla väärin :) Itse ensikokeilulla sain hyvää aikaiseksi. Vielä parempaa tulee, jos laittaisi sekaan makeaa maissia tai ananasta.



4:lle
70 g eli puoli pakettia pekonia
(puoli sipulia)
400 g broilerin marinoimattomia fileesuikaleita
0,5-1 tl suolaa
0,5 tl jauhettua paprikaa
rouhittua mustapippuria
cayannepippuria (varoen)
1 punainen paprika pieninä paloina
2 dl vettä
2 dl ruokakermaa
3 rkl vehnäjauhoja

1. Suikaloi pekoni ja ruskista se kuumalla paistinpannulla hyvin.
2. Ripottele mausteet raakoihin broilerisuikaleisiin ja sekoita, jotta mausteet leviävät. Paistamisen aikana mausteet tarttuvat helpommin, kun maustat broilerit jo raakana. 
3. Lisää tarvittaessa hieman ruokaöljyä paistinpannulle, jos pekonista ei ole irronnut riittävästi rasvaa ja lisää joukkoon maustetut broilerisuikaleet (ja sipuli). Kypsennä lihat.
4. Lisää pilkotut paprikat ja 1 dl vettä. Alenna lämpötilaa ja kypsytä paprikat melkein kypsiksi välillä käännellen. 
5. Lisää ruokakerma.
6. Tee suurus eli sekoita vehnäjauhot ja kylmä vesi (1 dl) hyvin keskenään. Lisää suurus kuumaan kastikkeeseen ohuena nauhana kaataen ja sekoittaen samalla kierrevatkaimella. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti, sekoita välillä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Helppo chili sin carne eli tulinen tomaatti-papukastike

Tulin nälkäisenä kotiin ja ruokaa piti saada nopeasti pöytään. Valmista tuli helposti ja tarvikkeet löytyivät kaapista. Chili sin carne on oma kestosuosikkini arkiruuaksi ja hyvällä ruokahalulla sitä ulkoilmassa taas popsin. Annos näyttää vähän aneemiselta, kun ei tuoreita kasviksia lautaselta löydy, mutta ne tuli popsittua jo ruuanlaiton lomassa :) 



Resepti neljälle
puolikas sipuli pilkottuna
loraus ruokaöljyä
oman maun mukaan jauhettua tai tuoretta chiliä
1 tlk tomaattimurskaa
2 dl vettä
1 dl soijarouhetta
0,5 tlk punaisia kidneypapuja
1 tl sokeria
1 maustemitta mustapippuria
 n. 0,5 tl suolaa

1. Pilko sipuli ja kuullota se paistinpannulla öljyssä chilijauheen kanssa.
2. Lisää loput ainekset ja anna porista miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Maistele, että tulisuus ja suolan määrä ovat sopivia.

p.s. Kuulin koululaisista, jotka popsivat chili sin carnea ja eivät hoksanneet, että eivät syöneetkään jauhelihaa. :)